Mansikkatartaletit

IMG_6820

 Mansikkatarteletti on ihana mansikkainen kesäherkku, jossa on murotaikinapohja, makea ja vanilijainen täyte ja runsaasti mansikoita leivoksen sisällä ja päällä. Se on helppo tehdä, vaikka sisältääkin aika monta aikaavievää vaihetta. Tämän reseptin pohjana on toiminut valion Bebe-resepti. Olemme muokanneet sitä kuitenkin aika paljon, jättämällä bebejen kuorrutuksen pois ja lisäämällä leivokseen mansikat kesän kunniaksi.

Pohja

200g voita

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte

3 rkl sokeria

4 tl perunajauhoja

4 keltuaista

2 dl kuohukermaa

200g voita

4 tl vaniliinisokeria

n. 100g mansikoita

Koristelu

mansikoita

tomusokeria

 Sekoita pehmeä voi, sokeri, muna ja vehnäjauhot keskenään. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Voitele pienet leivosvuoat hyvin. Kauli hieman jämäkämpi taikina n. 0,5 cm paksuksi. Leikkaa siitä n. 2 kertaa vuokien kokoisia paloja.  Nosta palat vuokien päälle ja poista ylimääräinen taikina. Viimeistele vuoat sormilla painellen. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Laita vuoat jääkaappiin odottamaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paista pohjia n.15-20 minuuttia uunin keskitasolla. Kun pohjat tulevat uunista, anna niitten jäähtyä vuoissaan j kumoa ne sitten varovasti vuoista.

Laita sokeri, perunajauhot, keltuaiset ja kerma kattilaan. Lämmitä seosta pikkuhiljaa, kokoajan sekoittaen, kunnes seos paksunee. Seos ei saa kiehua. Jäähdytä seos. Vatkaa voi ja se lisää jäähtyneeseen kiisseliin. Pilko mansikat  ja laita niitä suht. ohut kerros vuokien pohjalle. Pursota tai lusikoi täyte mansikoiden päälle ja tasoita tarvittaessa lusikalla. Asetele lisää mansikoita koristeeksi täytteen päälle. Sirottele vielä hieman tomusokeria leivosten päälle.

Nauti! 🙂

Vastaa

76 − = 71